Ensikäynnin potilashaastattelussa selvitellään tulosyytä, kartoitetaan yleistä terveydentilaa ja sairaushistoriaa, sekä tehdään tarvittavat tutkimukset. Niiden pohjalta muodostetaan arvio vaivasta, laaditaan hoitosuunnitelma ja tehdään ensimmäinen hoito. Hoitorytmi on aluksi tiiviimpi, ja sitä harvennetaan tilan kohentumisen myötä. Hoidon kokonaiskesto on riippuvaista vaivan luonteesta ja kroonisuudesta. Keskimääräinen hoitojakson pituus on 6-10 hoitokertaa eli 3-7 vk. Pitkäaikaiset ja vaikeat sairaudet vaativat usein pitempiaikaista hoitoa, kun taas akuuteissa ja yksinkertaisissa vaivoissa muutama hoitokerta voi riittää.

Hoitoon kannattaa varata shortsit ja hihaton paita, jolloin neulotettavat alueet saadaan vaivattomasti esiin. Toisinaan ennen hoitoa potilaat ohjataan lepäämään hetken, jotta elimistön tila tasaantuu ja hoito on tehokkaampaa. Neulat jätetään vaikuttamaan yleensä 20-40 min, tai sähköakupunktiossa 5-20 min. Hoidon jälkeen päivää voi jatkaa normaalisti, joskin kylmettymistä, saunomista tai suuria ponnistuksia kannattaa välttää. Toisaalta hoitoon ei pitäisi tulla nälkäisenä tai vatsa täynnä, rasituksesta uupuneena tai humaltuneena.

Osaavissa käsissä akupunktio on turvallinen hoitomuoto, jolla voidaan tehokkaasti hoitaa tuki- ja liikuntaelinten toimintahäiriöitä ja kipua. Monesti sillä pystytään ratkaisemaan ongelma täysin, toisinaan oireita saadaan merkittävästi lievitettyä, ja toisinaan sen vaikutuksena on yleinen mielialan kohentuminen, joka sellaisenaan voi jo merkitä suurta muutosta elämänlaadussa.