PERINTEINEN ITÄMAINEN NÄKEMYS
Akupunktio on syntynyt yli 2500 vuotta sitten osana kiinalaista lääketiedettä, tai laajemmin Itä-Aasian hoitoperinnettä. Siinä ihminen ymmärretään osana suurta maailmankaikkeutta, mikrokosmoksena makrokosmoksessa, jossa vaikuttavat samat voimat kuin hänen ympäristössään.
Universaali Qi eli energia muodostaa ihmisen rakenteen, mahdollistaa sen toiminnan ja ilmenee psyykkis-henkisinä ominaislaatuina. Qin liikkeet seuraavat kehossa täsmällisiä reittejä eli kanavia, ja Qi tiivistyy ja tulee pinnalliseksi akupunktiopisteissä. Luonnollisessa tilassaan kaikki tämä ilmenee terveytenä ja tasapainoisena vointina.
Tästä näkökulmasta sairaus nähdään Qin määrän, laadun tai liikkeen erilaisina häiriötiloina, joiden taustalla voivat vaikuttaa mm. elintavat, tapaturmat ja liikarasitus, infektiot ja ympäristötekijät, perimä, sekä psyykkis-emotionaaliset tekijät.
Ymmärrettävästi elämän ilmiöiden kuvaus tehdään kullekin ajalle ja kulttuurille tyypillisin termein. Modernin tieteen näkökulmasta Qin kuvaus vastaa vahvasti kvanttimekaniikan käsitystä aineen olemuksesta. Kanavajärjestelmälle puolestaan on etsitty vastinetta perifeerisessä hermostossa, neurovaskulaarisissa rakenteissa, lihasten ja kalvorakenteiden muodostamissa jännitejärjestelmissä, sekä myofaskiaalisen kivun heijastumismalleissa. Viimeaikaisimman tutkimuksen valossa vanhin akupunktiopiste- ja kanavajärjestelmä vastaa itse asiassa hyvinkin tarkasti perifeerisen hermoston ja neurovaskulaaristen rakenteiden distribuutiota, kun taas myöhemmin määritellyt ekstrapisteet suurelta osin lihasten triggerpisteitä.
Akupunktio on yleisimmin tunnettu perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaisena ns. TCM-akupunktiona, joka on saavuttanut nykymuotonsa noin 50-60 vuotta sitten. Mutta historian saatossa akupunktiosta kehittynyt lukuisia erilaisia suuntauksia, joiden teoreettisissa perusteissa, hoitokäytännöissä ja hoitotehossa on huomattaviakin eroja. Näitä eri sukujen perimälinjoina välittyneitä traditioita voidaan kutsua yleisesti klassiseksi akupunktioksi. Perustana useille näistä on kehon eri osien vastaavuussuhteet, ja kohdealuetta ei yleensä hoideta paikallisesti, vaan etäalueiden kautta. Tällöin voidaan puhua niin sanotuista mikrojärjestelmä- ja distaaliakupunktion muodoista.
Akupunktiokentän laajuudesta ja monimuotoisuudesta johtuen kunkin akupunkturistin koulutustausta ja kokemus määrittää hyvin paljon käytettyjä hoitomenetelmiä ja niiden tehokkuutta. Samalla myös eri tilanteet saattavat vaatia erilaisia lähestymistapoja. Tämän vuoksi ei voida sanoa, että mikään lukemattomista akupunktion suuntauksista olisi ainoa oikea tapa harjoittaa sitä. Loppujen lopuksi vain hoitotuloksilla on merkitystä, ja vain ne validoivat käytetyn menetelmän arvon.
MODERNI TIETEELLINEN NÄKEMYS
Modernissa lääketieteellisessä akupunktiossa hoito kohdistetaan täsmällisiin anatomisiin rakenteisiin, kuten iho, ihonalaiskudos, lihaskalvo, luustolihas, jänteet, ligamentit, luukalvo ja neurovaskulaariset rakenteet. Hoidon vaikutukset pyritään selittämään fysiologisilla muutoksilla, joita tutkimus on osoittanut neulahoidon aiheuttavan. Toimintamekanismit voidaan jaotella useaan samanaikaisesti vaikuttavaan tasoon:
- paikallinen vaikutus: vasodilaatio, anti-inflammatorinen vaikutus ja lihaskudoksen sarkomeeripituuden normalisoituminen
- segmentaalinen vaikutus: selkäydinhermojen välittämä neuromodulaatio ja analgeettinen vaikutus selkäydinsegmenttien tasolla
- sentraaliset, systeemiset ja psykologiset vaikutukset: afferenttiviestin aikaansaamat moninaiset ”top-down” -säätelymekanismit, autonomisen ja limbisen järjestelmän modulointi ja endogeenisten opioidien ja serotoniinin vapautumisen säätely.
Kaiken perustana on neulojen aiheuttama ja ääreishermoston välittämä signaali keskushermostolle, joka saa aikaan neuromoduloivan vaikutuksen sekä sensoristen, motoristen että autonomisten toimintojen tasolla. Akupunktio siis vaikuttaa hermoston toimintaan, joka yhteistyössä endokriinisen ja immunologisen järjestelmän kanssa säätelee kaikkia elintoimintoja.
Yleisellä tasolla tutkimusnäyttö viittaa siihen, että akupunktio:
- Edistää mikroverenkiertoa luustolihaksissa vapauttamalla paikallisista hermopäätteistä vasoaktiivisia neuropeptidejä, kuten SP, CGRP, VIP ja NGF.
- Edistää kudosvaurioiden korjaantumista stimuloimalla sidekudoksen remodellaatiota mm. vilkastuttamalla solujen jakautumista, sekä edistämällä mesenkymaalisten kantasolujen mobilisaatiota ja differentiaatiota.
- Vähentää tulehdusta mm. antihistamiinivaikutuksensa sekä tulehdusvälittäjäaineiden säätelyn kautta.
- Moduloi neuroendokriinisen ja immuunijärjestelmän toimintaa mm. hermoston sähköiseen toimintaan ja neurokemikaalien vapautumiseen vaikuttamalla, HPA-HPG-HPT akselien toimintaa säätelemällä, sekä edistämällä T-lymfosyyttien proliferaatiota ja moduloimalla immunoglobuliinien eritystä.
- Aktivoi elimistön luontaista kivun lievitystä mm. endorfiineja, enkefaliineja ja noradrenaliinia vapauttamalla.
- Vähentää kroonisen kivun intensiteettiä ja sen aistimusta vaimentamalla ja moduloimalla kipuviestien välittymistä selkäytimen tasolla, sekä vaikuttamalla kipukokemuksen eri osa-alueiden käsittelyyn supraspinaalisilla alueila.
- Normalisoi lihastonusta sarkomeeripituuden ja hermo-lihasliitoksen moduloinnin kautta.
- Lievittää stressiä mm. tasapainottamalla autonomisen hermoston toimintaa, sekä stimuloimalla oksitosiinin erittymistä.
Akupunktion fysiologisen perustan tutkimus on keskittynyt kuitenkin erityisesti sen kipua lievittävään vaikutukseen. Siitä onkin kaikkein eniten tutkimustietoa saatavilla. Akupunktion analgeettinen vaikutus tapahtuu keskus- ja ääreishermoston spesifisten ja epäspesifisten mekanismien kautta; keskeisessä roolissa on erilaisten välittäjäaineiden vapautuminen (mm. endogeeniset opioidipeptidit, serotoniini, noradrenaliini, dopamiini, glutamaatti ja GABA).
- Paikallisella tasolla akupunktion mekaaninen vaikutus vapauttaa tulehdusvälittäjäaineita (mm. NTs, His, SP, HP, LTs, IL, CXC, ATP, CAPS ja makrofagit) ja aktivoi siten kipureseptoreita eli nosiseptoreita (TRPV1/P2X) sekä afferentteja Aδ- ja C-hermosäikeitä. Selkäytimen takasarven synapsiin saapuessaan tämä informaatio saa aikaan inhiboivan eli estävän vaikutuksen kipuviestien välittymisessä. Tämä on liitoksissa myös seuraavaan mekanismiin.
- Akupunktio aktivoi laskevien ratojen (SMN-VLO-PAG) kipua inhiboivia mekanismeja sekä useampia kipua moduloivia ratoja, vapauttamalla niiden välittäjäaineita (mm. OP, 5-HT, GABA, DA, NOR ja ADO).
- Akupunktio aktivoi lukuisia supraspinaalisia alueita (mm. SI, SII, ACC, PFC, NRM, PAG, LC, ARC, POA, SMN, NAcc, CN ja mantelitumake) eri verkostoista ja järjestelmistä, jotka prosessoivat kivun sensoriaalisia, affektiivisia sekä kognitiivisia aspekteja.
TUTKIMUSLÄHTEITÄ:
Ding et al. Acupuncture modulates the neuro-endocrine-immune network. QJM. 2014 May;107(5):341-5.
Bowsher D. The Physiology of Acupuncture. Acupuncture in Medicine. 1987;4(2):12-14.
Simons DG, Travell JG, Simons LS. Myofascial Pain and Dysfunction: The Trigger Point Manual. 2nd edition. Vol. 1. Baltimore, Md, USA: Williams & Wilkins; 1999.